Anitta Ruotsalainen: Sympatia, 140x100, öljy kankaalle  2015

Anitta Ruotsalainen: Sympatia, 140×100, öljy kankaalle 2015

Työhuoneen nurkissa lojuu aika ajoittain keskeneräisiä tai puolivalmiita maalauksia. Tämä maalaus tai ehkä pitäisi puhua paremminkin että osin tämän alla oleva maalaus oli juuri sellainen, puolivalmis. Se näytti mukavalta, mutta siitä puuttui se jokin, lisäarvo.

Siirsin maalauksen seinää vasten, tuijotin sitä pari päivää ja päätin ripustaa sen seinälle uudelleen työstettäväksi. Ensin kuivunut pinta oli herätettävä tarttuvaksi. Suihkepullon voimakkaat tuoksut eivät saaneet minua pakenemaan, vaan jäin katsomaan maalin uutta heräämistä ja silmäni hakivat toisia värejä. Innostus oli valtava. Sekoitin useita erilaisia yhdistelmiä ämpärin kannen paletille ja siirryin maalauksen eteen. Yksi kerrallaan, sinne tänne, niin kuin silmäni kättäni ohjasivat, lisäsin kerroksia, pintaa, pyyhin, siirsin uudelleen ja otin askeleen kauemmas. Kyllä. Näin sen tulee täyttyä, toinen väri toista tukemaan, viiva ja muoto toisen viereen. Maalin kerronta oli ollut selvästi vähäsanainen ja vaisu. Nyt se alkoi nousta uusiin ulottuvuuksiin. Valmistuminen alkoi kutittaa vatsan pohjassa.

Seuraavana päivänä katsoin maalausta pitkään. Käänsin sen ympäri. Tuijotin ja käänsin sivuttain. Ei, silmäni eivät tavoittaneet mitään. Palautin sen alkuperäiseen asentoon ja huomasin. Maalauksessa oli liikaa samanlaisia maalialueita. Kyllä, paksuutta ja muotoja löytyi, mutta maalin vedot olivat liian samanarvoisia. Etsin hyllystä isomman lastan ja heilutin sitä kuin taikasauvaa, saadakseni käteeni oikean otteen. Liikutin lastaa märässä öljyisessä maalissa, sekoitin ja vedin, painoin, raastoin ja sain uuden muodon. Pyöräytin sormeni maaliin ja kosketin. Viiva pysähtyi ja maali täydentyi. Lisäarvo astui esiin. Arvo, joka ei ole katsojasta kiinni, vaan maalauksen omaan elämään kuuluva, pysyvä hetki, joka vangitsee maalauksen valmiiksi.

Katsoin maalaustani hetken, lähestyin ja signeerasin. Muutaman viikon päästä astuin vielä kerran sen eteen, liikutin sormeani kuivuneessa maalissa ja nuuhkin sen pintaa, ikäänkuin todetakseni hyvästit.