Kirsi Neuvonen - Luontopolku: Pölkkyhevonen, 2015

Kirsi Neuvonen
Luontopolku: Pölkkyhevonen, 2015

Plankkon lokakuun 2015 teoksena on Kirsi Neuvosen “Pölkkyhevonen” sarjasta “Luontopolku”. Taiteilija kertoo teoksensa synnystä:

Taidehistoria toimii inspiraationi lähteenä. Teen eri aikakausista kuva-analyysejä – en kirjallisia – vaan piirtämällä. Analysoidessa teosta pitää päästä sen ihon alle. Teen tutkimustyötä luomalla uuden tulkinnan, asioista, esineistä tai teoksista, jotka ovat minua koskettaneet.

Aloitin keräämään vuoden 2014 keväällä aineistoa sarjaan, jonka innoittajani toimivat leikkisät viittaukset Suomen taidehistoriaan. Kiinnostus aiheen käsittelyyn syntyi ystäväni kanssa käytyjen keskustelujen yhteydessä. Keskustelujen ja toteutuksen välillä kului aikaa. Aiheet kypsyvät hitaasti. Syntymän jälkeen aiheisiin täytyy saada etäisyyttä, jotta ne muovaantuvat kädenjälkeeni ja ilmaisuuni sopivaksi.

Aluksi aiheen aineiston kerääminen oli laajaa ja etenin intuition varassa. Teoksiani varten kerään aineistoa muodista, muotoilusta, arkkitehtuurista ja luonnonhistoriallisista läheistä. Löysin arkistoni lehtileikkeistä muutaman kuvan ihmishahmoista erilaisissa asennoissa, jotka toivat mieleeni jonkin taideteoksen. Yhdessä kuvassa oli tanssija asennossa, joka toi mieleeni Outi Heiskasen Punatukkaisen tytön.

Tein viisi luonnosta, analysoin niitä luonnosvaiheessa ja mietin mikä on tarpeeksi vahva päätyäkseen laatoille. Itselleni oli uusi tilanne viitata johonkin teokseen, joka on niin tuttu ja ajallisesti lähellä. Päätin luottaa oivalluksen ja ahaa hetken luomiseen. Pieni ilottelu ja leikkiminen kuuluu oleellisena osana tekemiseeni. Kysyn joskus itseltänikin, että mistä nyt on oikein kyse? Miksi mieleni poimii näitä asioita ja miksi ne ovat tärkeitä? Tässä vaiheessa on vain luotettava vaistoon ja antaa sen johdatella.

Luontopolku sarjassa on erilaisia nostalgisia esineitä tai leluja liitettynä taidehistoriasta poimittujen lapsihahmojen kanssa. Mennyt aika kohtaa nykypäivän. Pölkkyhevonen teoksessa on pieni koivuklapista tehty puuhevonen, jota kohti punatukkainen tyttö on kumartunut. Hellyttävän pölkkyhevosen mallina olen käyttänyt ystäväni käsityökoulun kurssilla tekemää hevosta, jonka olen bonganut hänen takanreunaltaan.

Teoksissani ja niiden nimissä viittaan usein johon epäoleelliseen tai asiaan, joka ei ole välttämättä keskiössä itse teoksessa. Näin on Luotopolkusarjan teoksissakin. Pölkkyhevonen on pääosan esittäjän, punatukkaisen tytön mielenkiinnon kohde, ei varsinainen aihe. Usein löydän itse samoin aiheeni teoksiin taidehistoriasta. Nostan pääosaan aiheita, jotka ovat taidehistoriassa useimmiten sivujuoni, taustamateriaalia tai vain pieni osa suurempaa kokonaisuutta.

Läpinäkyvälle skissipaperille tekemäni hennot lyijykynäluonnokset roikkuivat koko kesän ja syksyn työhuoneellani. Viivyin niiden parissa tehden samalla muita töitä. Luonnos on kuin luuranko ja tekoprosessi tuo lihaa luurangon päälle. En vain uskaltanut aloittaa ennen kuin mielikuva ja tekninen toteutus oli hahmottunut päässäni tarpeeksi kiinnostavaksi ja valmiiksi. En ole koskaan ennen roikuttanut teoksia luonnosvaiheessa yhtä kauan kuin Luontopolkusarjan teoksia. Puuttui rohkeutta astua mustavalkoiseen maailmaan.

Outi Heiskasella on ollut suuri vaikutus ammatilliseen rohkeuteeni ja tekniseen lähestymistapaani. Näin Outista kertovan dokumenttiohjelman, kun hänet valittiin Vuoden taiteilijaksi 1986. Hän astui paikallisjunaan, poimi takkinsa taskusta näkkileivän murusten seasta pohjustetun kuparilaatan ja alkoi piirtää sille pitkällä etusormen kynnellä. Tämä oli minulle suuren valaistumisen hetki – tekemistä ja materiaalia ei tarvitse pelätä vaan siihen voi suhtautua kokeilevasti – leikkiä ja hallita samanaikaisesti.

Hain teoksiin luonnosmaista tunnelmaa ja päädyin vihdoin kokeilemaan lähes mustavalkoista toteutusta. Vaikutelma on mustavalkoinen, vaikka teoksissa on 3 painokertaa ja vähintään 3 väriä, Raw sepia, Paynes grey ja musta. Päädyin tekemään laatoille laveerattuja pintoja, joita ei voi syövytysprosessin aikana oikein hallita, vaan sattuma kuljettaa. Pölkkyhevosen sommittelussa olen poikennut itselleni tyypillisestä symmetrisyydestä ja jättänyt taustan pintakäsittelylle paljon tilaa. Katseenvangitsijana teoksessa toimivat tytön valkoinen, liidulla piirretty hame ja kuivaneulalla tuherrettu punainen hiuspehko.

Syövytysprosessin alkaessa olin aika etäällä omalta mukavuusalueeltani. Olen leikkinyt teoksissani pääasiassa väreillä ja nyt olin luopumassa niistä lähes kokonaan. Koin kuitenkin, että teosten henki tulee paremmin esille mustavalkoisena ja sävygrafiikan keinoin. Olin nostalgisella tuulella sillä olin selaillut isäni 1956 ostamaa taidekirjaa, jossa Suomen taidehistorian merkkiteokset näyttäytyvät mustavalkoisina. Ajattelin, että isäni oli nähnyt teokset ilman väriä, mutta vaikuttunut niistä ja niillä oli ollut suuri merkitys hänen elämässään.

Teosta tehdessä ajautuu usein miettimään mikä on teoksen merkitys omalla henkilökohtaisella tasolla ja mikä sen tarkoitus on yleisellä tasolla. Voin kertoa vain omaa tarinaani ja kun teos on valmis, voin antaa sen lähteä elämään omaa elämäänsä. Sitä ennen joudun pohtimaan moneen kertaan matkaa, joka johdatti minut tämänkin aiheen äärelle. Ymmärtämättä sitä kuitenkaan täysin koskaan. Siitäköhän se taiteen mystinen vivahde syntyy?