Aita, Turku, 60x60 cm hopeagelatiinivedos muoville (kuttaperkkaa?) 2005/2006

Aita, Turku, 60×60 cm hopeagelatiinivedos muoville (kuttaperkkaa?) 2005/2006

Teoksen materiaalista, tekniikasta ja nimeämisestä

Olin lähdössä galleria Harmonian pihasta ford escortillani, ja koska kaipailin kadoksissa ollutta polarisaatiosuodinta, kilautin kaverille jonka taskussa tai laukunpohjalla oletin suotimen olevan. “Mahtavaa kun soitit, mulla simahti auto just tähän Keuruuntien liittymään, tuutko hinaamaan?” Tietenkin. Olisi ollut meno jonnekin, mutta pitäähän kaveria auttaa. Hinattiin saab erääseen jumalanhylkäämään korjaamoon Keuruuntien liepeillä. Tuo kaupungin aivojen takamaa, alitajunta, vyöhyke jolla kulkee voimalinja ja epämääräisiä kulkureittejä. Siellä ei ollut ristin sielua ja jouduttiin odottamaan. Vähän jo harmitti kun olisi ollut se meno, kuten aina. Pasteerailin korjaamon sammaleisen pihan reunoja ja sieltä metsän pinnan alta pilkisti ameebamaisia kapineita, jonkun vanhan kenties itäauton osia varmaan. Korjasin palaset talteen. Niistä tuli alusta kolmelle teokselle, joista yksi on “Aita, Turku”.

Hopeagelatiinivedos on muuten ihan sama kuin tavallinen mustavalkoinen paperivalokuva, paperin sijalla vain voi olla jokin muu aine, kuten tässä muovi. Hopeagelatiiniemulsiota myydään mustassa pullossa, se levitetään (lukuisten pohjustusvaiheiden jälkeen) pohjamateriaalin pintaan punaisessa pimiövalossa, ja kuivumisen jälkeen sitä käsitellään kuten valokuvapaperia.

Minua on joskus kritisoitu teosten tylsästä nimeämisestä. Mitä virkaa on nimellä, joka vain toteaa, mitä kuvassa on? Olen viime aikoina keksinyt muutamia vähän jännempiä nimiä, mutta oikeastaan minusta tuntuu, että ei makeaa mahan täydeltä, ja toisaalta vaihtelu virkistää. En halua teosteni nimien olevan liian yhdenmukaisia – kuten en tekemisenkään. Joskus ensi vuosikymmenellä tulee taas pakahduttava tarve ilmaista jotain sanallisesti kuvan yhteydessä, sitten irrottelen taas. Mutta taidan olla palaamassa tuohon kuivan toteavaan nimeämistapaan. Ehkä siinä on ajatuksena sellainenkin, että kuivakka nimi korostaa teoksen ilmaisullista puolta. Jos se aita näkyy siinä vain viitteellisesti, tulee nimestä väite, että juuri tämä on aita, minun aitani, minun havaintoni aidasta.

Entä minkä vuoksi teoksen nimessä pitää olla mainittuna kuvanottopaikkakunta? Oli ne otettu missä tahansa, kuvani ovat määrittelemättömia rakenteita ja epämääräistä puskaluontoa niiden ympärillä, eikä kuva kerro paikkakunnasta mitään erikoista, muuta kuin sen, että tuolla ja täällä asumisen alitajunta pitää meistä huolta kuin unet.