Jari Järnström, 2015, Keltaisen ja sinisen välissä / Mellan gult och blått, akryyli ja öljy kankaalle, 120 x 100 cm

Jari Järnström, 2015, Keltaisen ja sinisen välissä / Mellan gult och blått, akryyli ja öljy kankaalle, 120 x 100 cm

Jari Järnström kertoo maalauksensa synnystä:

Minut kutsuttiin osallistumaan Mitt blå – mitt gul nimiseen näyttelyyn joka on Wenngarnin linnassa Ruotsissa Sigtunassa 1.12.2015-28.2.2016. Näyttelyyn kutsuttiin yhteensä 30 taiteilijaa Suomesta ja Ruotsista. Näyttelyn järjestäjänä toimii Galleria AVA Helsingistä.

Tähän näyttelyyn osallistun teoksella Keltaisen ja sinisen välissä / Mellan gult och blått (2015, akryyli ja öljy kankaalle, 120 x 100 cm). Tein tämän maalauksen juuri tähän näyttelyyn.

Maalauksen aloitin värillisen taustan maalaamisella akryyliväreillä. Kaadoin keltaista väriä maalauspohjan vasemmasta yläreunasta ja annoin sen valua alas asti, oikealle puolelle valutin sinistä väriä. Sinisen ja keltaisen väriyhdistelmä on aina kiehtonut minua, vaikka käytänkin sitä harvoin, mutta nyt minulla oli siihen pätevä syy. Goethen väriopin mukaan sininen ja keltainen ovat ainoat puhtaat värit (Goethe pitää punaista jo sekoitevärinä koska sillä voi olla sekä sinisen tai keltaisen ominaisuus). Ehkä sen takia keltainen ja sininen yhdessä ovat hyvin voimakas väriyhdistelmä koska niiden värikylläisyys on niin suuri.

Taustan maalaamisen jälkeen aloin etsiä esittävää kuva-aihetta näiden kahden värin väliin. Siihen valikoitui miehen kasvot jotka ovat partavesimainoksesta Bleu de Chanel. Kopioin öljyväreillä nämä kasvot sekä lisäsin muutamia “planeettoja” kuvatilan päälle. Osa figuurista kuten hiukset ovat läpinäkyviä ja hahmoteltu vain valkoisella ääriviivalla. Maalasin lopuksi kaksi peittävää värikenttää sinisellä ja keltaisella öljyvärillä jotka toimivat vastakohtina läpikuultaville värialueille. Lopputulos on kollaasimainen maalaus, niin tekniseltä toteutukseltaan, kuin sisällöltäänkin. Jätin kertomuksen auki jota katsoja voi täydentää.