Kyynelpuun taimi (2013, ed.15, pigmenttimustevedos)

Kyynelpuun taimi (2013, ed.15, pigmenttimustevedos)

Päivi Hintsanen kertoo teoksestaan:

Kyynelpuun taimi on työ, josta en pääse (enkä osaa, enkä halua päästää) irti. Se valmistui alkuvuodesta 2013, siis aikalailla tasan kolme vuotta sitten, mutta se on edelleen itselleni yhtä ajankohtainen kuin valmistuessaan.

Kyynelpuun taimi on teemallista jatkoa Kyynelpuun hedelmät -trilogialle, joka valmistui vuotta aiemmin, ja kaikki menneet ja tulevat teemaan liittyvät kuva-aiheet ovat vielä valmistumattoman Kyynelpuu-teoksen hedelmiä – se on fyysisiltä mitoltaan melko suurikokoiseksi suunniteltu ikuisuusprojektini, joka on ollut työn alla jo melkein kymmenen vuotta. (Aihe on selvä ja yleisluonnos olemassa, mutta kymmenien testienkään jälkeen oikea ilmaisutapa ei ole vielä löytynyt ja materiaalikokeiluja joutunen tekemään vielä useampia, ennenkuin löydän sen oikean tien.)

Olen ajatellut koko Kyynelpuu-teeman suuremmaksi kokonaisuudeksi, jota näyttelytilanteessa voisi katsoa melkeinpä installaationa – tai hieman toisenlaisena puutarhana. Teeman ympärillä haahuillessani olen kirjoittanut myös pientä Kyynelpuutarhurin muistiinpanot -kirjaa, jota varten olen vuosien saatossa tallentanut työprosessiani sekä silloin tällöin kirjoitellut Kyynelpuuhun sekä sen taimiin ja hedelmiin liittyviä huomioita – faktaa ja fiktiota iloisesti sekaisin keskenään. Toteutin vuoden 2012 Kyynelpuun hedelmät -trilogian kuvat oikeastaan kirjan kuvitus mielessäni, ja heti sarjan synnyttyä huomasin, että muihin, Kyynelpuuta ympäröivää taimitarhaa esittäviin teoksiin, pitäisi saada toisenlainen resonanssi. Sen oikean tavan löytämiseksi yritin vaikka mitä. Kokeilin lavastaa taimitarhoja asettelemalla saviruukkuja sinne tänne ja kuvasin kukkakaupoissa ja pellonreunoilla ihka oikeita kasvien taimiakin, mutta mikään ei vain tuntunut toimivan. Tavallaan ajatukseni oli ihan selvä, mutta ei kuitenkaan niin selkeä, että olisin voinut toisintaa kuvan ja sen tunnelman, joka mieleeni oli tatuoitunut.

Kunnes sitten vuoden 2012 kesän lopussa matkustimme Firenzeen. Armoton helle kärvensi kaupunkia ja viestintävälineet varoittivat liikkumasta ulkona keskipäivän aikaan kuumuuden vuoksi. Vihreys oli tiessään: aurinko oli käräyttänyt puistojen nurmet ja puiden lehdet kuiviksi ja ruskeiksi, ja kaupungissa oli helteen aikana vesipulan vuoksi kukkien kastelukielto. Saman huomasi kasvitieteellisessä puutarhassa (Giardino dei Semplici), jossa kasvit nuokkuivat harvinaisen värittöminä ja ruoho ratisi jalkojen alla, vaikka puutarhan korkeat ja tuuheaoksaiset puut toivatkin jonkin verran suojaa puutarhaan. Arimpia kasveja ja taimia oli nostettu sisälle kivirakennuksen viileyteen aurinkoa pakoon, siellä täällä ympäri betonilattiaa nökötti orpoja kasvipakolaisia. Olin keskittynyt kuvaamaan lumoavaa valoa, joka valui korkeiden ikkunoiden eteen suojaksi asetettujen kankaan riekaleiden välistä sisään, kun yhtä-äkkiä tajusin, että olin päätynyt keskelle kyynelpuiden taimitarhaa. Ikkunalaudalla oli ruukkuja, joissa oli mustaa multaa – ei auringon kuivaksi kärventämää. Kyynelpuun taimia niissä ei tietenkään ollut, mutta niiden vieressä oli vihko muistiinpanoineen, juuri sen näköinen kuin miksi olin Kyynelpuutarhurin muistiinpanot kuvitellut. Iltapäivän valo siivilöityi aivan käsittämättömällä tavalla sisään ja näin teokset edessäni melkein sellaisenaan. Otin kymmeniä kuvia, ja yksi niistä kasvatti prosessissa ensimmäisen Kyynelpuun taimen ja päätyi paperille saakka.

Kyynelpuun taimi valmistui yksinäisenä teoksena, vaikka se ei alunperin ollut tarkoitus: sen kaksi samankokoista sisarteosta odottaa yhä puolivalmiina viimeistelyään. Heti teoksen valmistumisen jälkeen jouduin laittamaan oman luovan työni hyllylle vähäksi aikaa muiden velvollisuuksien vuoksi ja sen jälkeen muut kiireet ovat pitäneet minut pois Kyynelpuiden luota. Mutta prosessi ei ole sammunut. Kolmen vuoden tauon jälkeen kävin vuonna 2015 toisen kerran kuvausreissulla Giardino dei Semplicissa, kuvaamassa samaa valoa ja ruukkuja paremmalla kameralla ja erilaisessa valossa. Syksyn 2015 aikana lajittelin ja indeksoin kuvat tulevaa työskentelyä varten ja piirsin runsaasti hahmotelmia Kyynelpuutarhurin muistiinpanot -kirjaan.

Palasin myös konkreettisesti uudelleen Kyynelpuun taimi -teoksen pariin viime vuonna, kun oli otettava sarjan viimeiset vedokset. Koska uusien musteitten väriskaala oli hieman erilainen, jouduin tuolloin tuntikausia tarkastelemaan sitä yhtä läheltä ja pikkutarkasti kuin alunperin teosta tehdessänikin. Aluksi saman (vaikean) prosessin tekeminen toiseen kertaan lähinnä ärsytti, mutta kun pääsin työhön kiinni, huomasin katsovansa teosta aivan eri silmin kuin sen alkuperäisenä valmistumisaikana. Löysin työstä yksityiskohtia, jotka olin unohtanut, ja opin jäsentämään tekemiäni teknisiä ratkaisuja, mikä inspiroi jatkamaan sarjan aikomallani tavalla loppuun. Koe- ja väritestivedokset olen säilyttänyt työpöydälläni ja ne ovat täynnä muistiinpanoja tulevaa varten. Teoksesta on siis tullut myös työkalu itselleni teemaan liittyvien tulevien kuvien luomisessa.

Kyynelpuun taimi on monessa mielessä avainteos koko Kyynelpuu-kokonaisuudelle, joka tulee toistamaan teoksen visuaalista kieltä. Sitten aikanaan, kun valmistuu.