Mika Vesalahti: : HYPNAGOGIA II, öljyväri kankaalle 2015-16, 200 x 300 cm

Syyskuun 2016 teoksena on Mika Vesalahden Hypnagogia II, öljyväri kankaalle 2015-16, 200 x 300 cm

Maalaus on osa vielä keskeneräistä teoskokonaisuutta, joka koostuu suurikokoisista öljyvärimaalauksista ja pienistä mustepiirustuksista. En ole vielä nimennyt sarjaani, mutta hypnagogia käsitteenä on toiminut innoittajana ja avannut ajattelua.

Hypnagogia: valveuni, valveillaolon tuntu unessa ollessa, johon saattaa liittyä kyky ohjata unta.

Teoksissani on siis kyse unen todellisuudesta, todellisuudesta unena. Ajankohtaisuus yhdistyy historialliseen, aikalaiskuvasto taidehistorialliseen aineistoon. Sisäinen avautuu ulkoiseen; ei voi eritellä mikä on henkilökohtaista, mikä ulkopuolelta tulevaa. Maailma on tummasävyistä painajaista, tai väreilevää kauneutta, unen ja valveen sekoittuessa.

Kyseinen maalaus perustuu tähän ajatuspohjaan. Nukkuva koira toimii unen ja valveen välittäjänä, samalla symbolinomaisena psyykkisenä voimaeläimenä, mutta myös taidehistoriallisena viittauksena. Olen lainannut sen Rembrandtin etsauksesta. Maalauksena siitä on muodostunut teossarjan kokoaja, teemojen johdattaja.

Olen korostanut teoksen fyysisyyttä ja maalipinnan aineellisuutta, kokeillut aiempiin töihini nähden runsaampaa ilmaisua; näin se on myös toiminut minulle (sarjan)maalaustekniikan johdattajana.