Kirsi Neuvonen: Vispipuuroa

Syyskuun 2018 teoksena Kirsi Neuvosen monotypia, lyijy-, hiili- ja liitupiirros Vispipuuroa (2018). Kirsi kertoo teoksestaan:

Monotypia-tekniikka on valloittanut minut. Työn tekemisen näkökulma on vaihtunut, mutta rinnalla kulkee edelleenkin perinteinen metalligrafiikka. Näiden kahden tekniikan prosessit ovat keskenään hyvin erilaiset, vaikka ne molemmat kuuluvat samaan taidegrafiikan perheeseen. Olen alkanutkin verrata metalligrafiikkaa klassisen musiikkiin ja monotypiaa kokeelliseksi musiikiksi, yrittäen tällä tavalla kuvata muutoksen luonnetta havainnollisemmin.

Molemmilla ovat omat, hyvin erilaiset luonteet. Metalligrafiikassa se on määrätietoinen, suunnitelmallinen ja kurinalainen. Poissaoloja ei juuri sallita, kun tekniikkana on metalligrafiikka. Vahva fyysinen läsnäolo ja työvaiheiden hallinta on välttämätöntä, eikä työtunteja voi laskea. Monotypiassa vallalla on taas kokeellisuus, leikkisyys ja prosessille antautuminen. Molemmissa tekniikoissa on kuitenkin olemassa sattuma eli Factory X, myöhemmin FX.

Metalligrafiikassa FX aiheuttaa useimmiten pienen paniikin, jos ei muuten niin se aiheuttaa haasteita aikatauluihin. Ongelmanratkaisutaitoa ja materiaalintuntemusta vaaditaan rutkasti, jotta päästään eteenpäin, kun FX astuu näyttämölle. Useimmiten FX antaa voimaa ja potkua myöhemmille teoksille, kun tuon sattuman hienouden ja käyttökelpoisuuden on lopulta ymmärtänyt.

Monotypiassa FX on taas mahtava matkakumppani, yllättävä ja leikkisä, täynnä positiivista energiaa. Sen kujeet ja metkut eivät vaikuta yhtä dramaattisesti aikatauluihin kuin metalligrafiikan FX. Monotypia tekniikalla työskentely on kuin hetken tuulahdus, joka kuitenkin tarvitsee pienen puskun sieltä aivorungon sisältä. Monotypian työprosessissa on kyse siitä, kuinka ohuen, ohuen langan varassa keinuvan hengen saa maalattua offsetpelleille ja sitten jo pitää rientää prässille, jottei se haihdu.

Monotypia teoksiin olen etsinyt aineistoa verkosta ja useimpiin teoksiin päätyi hahmo, joka on lapsivaatemalli. Lapsien asennot ovat jotain kömpelön poseerauksen tai luonnollisen vaivattoman liikkeen välimaastosta, sillä jokainen haluaa olla joskus sankari tai prinsessa.

Lähdin rakentamaan teoksia tilakäsityksen kautta. Halusin sijoittaa hahmot jonnekin tilaan, paikkaan tai tilanteeseen, josta syntyy mielikuvien yhdistelmä. Tunnistan, että leikkisyyden lisäksi teoksissa on läsnä myös tiettyä kaihoa jonnekin, joka on jossain muualla, mutta ei täällä. Aikaan ja paikkaan, joka on meille jokaiselle arvokas mielenmaisema tai tila mielikuville, jotka pitävät meidät kiinni muistoissa ja ravitsevat meitä aikuisina.

Vispipuuroa-teoksen ajatus syntyi Kuralätäkkö-teosta tehdessäni. Tytön jalat ovat kierteellä ja se toi mieleeni sekoittamisen. Värien sekoittamisen ja vispipuuron sekoittamisen välillä on yhteys. Joko puolukat tai mustikat värjäävät puuron pastelliväreiksi. Kun olen vedostanut värit ja vedospaperi on kuivanut, aloitan piirtämään hahmoa lyijykynällä ja lisään siihen vähitellen hiiltä ja rasvaliitua. Aluksi tytöllä oli polkkatukka ja silmät avoinna, mutta kun muutin kampausta ja laitoin silmät puoliavoimeksi, tytön energia muuttui. Hän ei enää odottanutkaan muiden reaktiota itseensä ja liikkeisiinsä, vaan on nyt täydellisen keskittynyt siihen mitä hän tekee. Täydellistä vispipuuroa. Kun teos oli valmis, huomasin, että tyttö oli kuin veljeni tytär. Siitä syntyi teoksen FX.