Plankkon maaliskuun 2019 teoksena on Päivi Hintsasen pigmenttimustevedos “Murjottaja” (2018, 30ed., 27x27cm+marg). Päivi kertoo teostaan näin:

Teos on osa kuuden kuvan sarjaa Kohtauksia usvassa. Sarjan kuvista on riisuttu kaikki muu, jäljelle ovat jääneet vain hieman epäselvät hahmot, jotka katsovat ja kulkevat eri suuntiin. Halusin poistaa niistä kaiken ylimääräisen ja jättää esille vain hetket: tyhjyyden sijaan näen niissä tilaa kuvitella loput.

Murjottaja on itselleni erityisen rakas hahmo. Kaikki muut kuvasarjan henkilöt, kuten yleensäkin teoksissani, ovat syntyneet luonnoksista tai sattumanvaraisten vanhojen tai uusien valokuvien innoittamina – sellaisten, joihin itselläni ei kuitenkaan ole mitään suurempaa kiinnekohtaa. Murjottajan taustalla on kuitenkin peräti kaksi minuun suuresti vaikuttanutta kuvaa.

Toisen kuvan alkuperä on itselleni tuntematon, ja olen kuvan jo hukannutkin. Noin 5-6 vuotta sitten etsin netistä referenssikuvia vanhoista puutarhoista ja ajauduin jollekin sivulle, jossa oli runsas määrä vanhoja, mustavalkoisia kuvia. Monet niistä kuvasivat kesänviettoa joskus 1900-luvun alussa. Oli poseerauskuvia kukkivan omenapuun alla, kahvikutsuja puutarhassa, teatteriesityksiä ja puutarhan hoitoa. Sitten oli yksi kuva, kauempaa otettu, jossa pienet tytöt pelasivat krokettia. Kuvassa tytöt seisoivat kentällä iloisina ja reippaina, kampaukset yhtä sileinä kuin mekotkin, mutta huomioni kiinnitti tyttö, joka seisoi joukosta hieman erillään, kädet puuskassa, krokettimaila maahan kaatuneena. Kaukaa otetussa kuvassa hän oli vain pieni, epäselvänä näkyvä hahmo, mutta silti pystyi hyvin erottamaan asennon ja hiukset, jotka olivat jo ajat sitten vapautuneet siistin kampauksen ikeestä ja harottivat sinne tänne.

Tyttö oli vain pikkuruinen yksityiskohta kuvan oikeassa reunassa, kuvan sivuhenkilöiden sivuhenkilö, mutta jokin hänessä oli niin vangitsevaa, että printtasin valokuvan. Printattu kuva kulki kalenterini välissä muutaman vuoden ja silloin tällöin katselin sitä miettien, mikä ihme siinä oikein vetosi itseeni niin kovasti. Kun aloin tehdä Kohtauksia usvassa -kuvasarjaa syksyllä 2018, etsin kuvaa kalenterini välistä katsoakseni sitä uudelleen, mutta se oli kadonnut. Luulin tallentaneeni kuvan, mutta en ole löytänyt sitä mistään, enkä ole myöskään löytänyt sitä vanhoja kuvia selaillessani netistä. Onneksi tein tytöstä ja asennosta useampiakin luonnoksia, joita saatoin käyttää Murjottajaa tehdessäni.

Heti ensimmäisellä kerralla, kun näin valokuvan, mieleeni nousi Helene Schjerfbeckin maalaus Koulutyttö (katso kuva Wikipediasta). Schjerfbeckin maalauksen suoraselkäisessä ja hillityssä tytössä on aina ollut mielestäni jotain oudon lumoavaa – ja samanaikaisesti hienovireisen ahdistavaa. Kun näin valokuvan krokettia pelaavasta tytöstä, näin mielessäni myös Schjerfbeckin Koulutytön – tai oikeammin: kuvittelin sen, mitä tapahtui muotokuvamaalaussession ulkopuolella. Kuinka sääntöjen mukaan siististi pelaaminen ei ole aina hauskaa, kun voisi kiipeillä puissa tai kahlata polviaan myöten kuravedessä sammakoita jahdaten.

Murjottajaan lainasin krokettitytöltä asennon ja villiintyneet hiukset, Schjerfbeckin Koulutyttö sai lainata sille hiustensa värin.