[Kaisa Koljonen: The Code, 100x80cm, etsaus ja kuivaneula, 2018]

 

Kesäkuun 2019 taiteilijahaastattelussa on Plankkon tuorein jäsen, Kaisa Koljonen.

Kuka olet, mistä tulet?
Olen Kaisa Koljonen, 27-vuotias kuvataiteilija, taidegraafikko ja maalari. Valmistuin kuvataiteilijaksi 2015 Saimaan ammattikorkeakoulusta taidegrafiikan linjalta. Nykyään työskentelen Jyväskylästä käsin, mutta olen syntynyt Helsingissä ja henkinen kotikaupunkini on Lappeenranta. Tällä hetkellä työskentelen taidegraafikkona Grafiikka- ja valokuvakeskus Ratamolla kolmatta vuotta, ja työstän uusia grafiikan syväpainotekniikoin toteutettavia teoksia.

Miten sinusta tuli taiteilija?
Olen piirtänyt ja maalannut lapsesta asti. 10-vuotiaana haaveilin tatuoijan ammatista ja piirtelin luokkakavereiden käsivarret täyteen erilaisia kuvia. 13-vuotiaana oma tyylini alkoi muodostua ja tiesin, että halauan kuvataiteilijaksi. Näin ylä-asteella kuvataiteen luokassa useiden taidekirjojen teoskuvia, joista yksi oli Salvador Dalin teos ”La Gare de Perpignan”. Kuvan näkeminen aiheutti minulle jonkinlaisen henkisten tai psyykkisten kokemusten ajanjakson, johon liittyi valveunia ja uninäkyjä. Kokemussarja kulminoitui edellä mainittua Dalin maalausta kuvamaailmaltaan muistuttavaan valveuneen, jossa luurankohahmoisena Saatana kysyi minulta uhrialttarilla valitsenko ikuisen elämän vai kuoleman. Valitsin kauhuissani kuoleman ja tämän jälkeen olen kokenut kuvataiteilijan tien omakseni.

Tekemiseni oli tavoitteellista jo varhain ja saatoin koulupäivien jälkeen maalata tai piirtää yömyöhään. Aluksi taiteen tekeminen oli minulle terapiaa. Myöhemmin se kehittyi keinoksi ilmaista moninaisia asioita ja kokemuksia, joita ei muuten voinut ilmaista. Siitä tuli väline omaan psyykkiseen kasvuun, itesanalyysiin sekä kommunikaatioon muiden ihmisten kanssa. Pikkuhiljaa taiteen tekeminen muodostui tavaksi tutkia omaa itseä ja ympäröivää maailmaa. Suvussani isoäitini ja äitini halusivat kuvataiteilijoiksi – ja olivatkin ihan taitavia tekijöitä – mutta elämän käänteet veivät muille urille. Olen siis tietääkseni sukuni ensimmäinen virallinen kuvataiteilija.

[Kaisa Koljonen: The Interpretation of Anatomic Study of Vesalius or Singing Dead Men, 100x70cm, 2017, etsaus]

Monet teoksistasi ovat hyvin yksityiskohtaisia. Onko sinulla teosta aloittaessasi selkeä idea, vai syntyvätkö kuvat tehdessä? Monissa kuvissasi näkyy myös viitteitä anatomisiin yksityiskohtiin. Olet ilmeisen kiinnostunut anatomiasta?
Teokseni ovat hyvin yksityiskohtaisia koska näkökulmani maailmaan on se, että maailma koostuu yksityiskohdista. Energia tiivistyy massaksi ja sitä kautta yksiköiksi. Yksiköt suurina määrinä muodostavat objektin ja objektit yhdessä taiteen tapauksessa teoksen kokonaisuuden. Minulle on luontaista, etten taiteessa näe metsää puilta – rakastan yksityiskohtien työstämistä jopa liiaksi.

Ensimmäinen kipinä teoksen syntyyn tulee usein kun jokin alitajuinen psyykkinen prosessi saavuttaa kriittisen massan ja vaatii tulla huomioiduksi. Tarve tehdä luonnos tulee hyvin impulssinomaisesti, tai joskus luonnoksen pohjalla on jonkin kaltainen voimakas sisäinen näky. Teoksen tunnelma ja aihe saavat muotonsa tässä vaiheessa, mutta teosta aloittaessa minulla ei usein ole tarkkaa suunnitelmaa mitä tulen tekemään. Grafiikan tapauksessa teen ääriviivaluonnoksen jonka siirrän laatalle – jos teos on monimutkainen teen myös sävyluonnoksen. Teokseni ikäänkuin luovat itse itsensä – aiemmin tehty kohta määrittää sen mitä seuraavaksi tehdään. Prosessini lähentelee automaattista piirustusta ja prosessi on jatkuvaa vuoropuhelua oman alitajunnan ja intuition kanssa. Monesti teoksen valmistuttua ihmettelen mitä olen luonut, sillä lopputulos on prosessini luonteen takia yleensä yllätys itsellenikin ja myös paljastaa minusta monia asioita itselleni ja muille.

Käytän paljon ihmisen anatomian kuvamaailmaa teoksissani, sillä sen avulla voin yhdistää ilmaisussa samalla luonnon orgaanisen muotokielen ihmisen psyykkisen tilan kuvaamiseen. Anatomian kuvaamiseni yhdistää luonnon, ihmisen ruumiin ja ihmisen psyyken – se mahdollistaa ihmisen sisäisen maailman ja maailmankaikkeuden ulkoisten lainalaisuuksien kuvaamisen samanaikaisesti.


[Kaisa Koljonen: yksityiskohta teoksesta The Interpretation of Anatomic Study of Vesalius or Singing Dead Men, 100x70cm, 2017, etsaus]

Mikä on itsellesi mieluisin tekniikka (ja onko tekniikalla väliä?)
Tekniikalla on minulle väliä – se asettaa ensimmäiset raamit siihen mitä teoksesta voi tulla. Mieluisin tekniikka itselleni on taidegrafiikan tekniikka etsaus. Rakastuin taidekouluaikana etsaukseen ensikokeilusta – se tuntui juuri oikealta omalle kädenjäljelleni. Pidän siitä miten vaivattomasti etsauspiikki liukuu kuparilaatalla ja mahdollistaa kaarevien orgaanisten viivojen luomisen. Käytän etsauksiin useita syövytysaikoja sävyjen luomiseksi, ja yhden keskikokoisen kuparilaatan työstäminen voi viedä useita kuukausia. Muista tekniikoista akryylimaalaus on lähellä sydäntäni. Grafiikkani on usein monokromaattista, mutta maalaukseni taas hyvin värikkäitä ja väreillä leikitteleviä. Maalaukseni ovat pieniä ja ne syntyvät kerrostamalla kymmeniä ohuita värikerroksia päällekkäin, joista muodostuu objektien massa. Ne syntyvät lähes aina täysin intuitiivisesti ilman minkäänlaista luonnosta.

Mitä sinulla on tällä hetkellä työn alla?
Teosten tekemistä useisiin näyttelyihin TAIKEn Keski-Suomen taidetoimikunnan myöntämällä työskentelyapurahalla. Osallistun tänä vuonna vielä kutsuryhmänäyttelyihin New Yorkissa YK:n päämajassa sekä Berliinissä. Tällä hetkellä on ryhmänäyttely juuri loppumassa Japanissa Osakassa. Suomessa tulossa muutama ryhmänäyttely Helsinkiin AVA Galleriaan ja Poriin Poriginal Galleriaan. Taiteen tekemisen puolesta työn alla on taidegrafiikan syväpainotekniikoita yhdistelevä teossarja, joka kuvaa ihmistä psykofyysisenä kokonaisuutena ja yhdistää okkultismin ja eri uskontojen symboliikkaa ihmisen sisäisen maailman kuvaukseen. Tarkoituksena on tallentaa ihmisen omaa kokemusta itsestä psyykkisenä, fyysisenä ja henkisenä olentona aikana jolloin ihmisyyden käsitys saattaa nopeasti muuttua tekoälyn ja tekniikan kiihtyvän kehityksen myötä.

[Kaisa Koljonen: Profane Knowledge, 25x25cm, etsaus ja kuivaneula, 2018]

Mistä saat inspiraation työhösi?
Saan inspiraation töihini useammin musiikista kuin kuvataiteista – toki seuraan taidekenttää aktiivisesti, mutta taideähky tulee helposti ja se voi häiritä omaa työskentelyä yllättävän paljon. Kuuntelen monenlaista musiikkia. Monesti musiikkia kuunnellessani mielessäni syntyy erilaisia visualisointeja ja joskus jopa voimakkaita näkyjen kaltaisia kokemuksia, joihin liittyy voimakas tunnelataus ja symboleita sisältävä kuva. Muusikoista Devin Townsend on ehdoton esikuva, jonka musiikkiin samaistun voimakkaasti.

Inspiraatio syntyy myös luonnosta jossa orgaanisen maailman pikku detaljit jaksavat aina ihmetyttää. Myös lukeminen inspiroi, ja kirjavalikoimaani kuuluu yleensä ihmisen biologiaa, psykologiaa, uskontoja ja okkultismia käsittelevät teokset. Kirjallisena inspiraationa erityisesti Carl G. Jung on maininnan arvoinen.

Mitkä viimeaikaiset taidekokemukset ovat jääneet mieleesi?
Devin Townsendin uusi albumi ”Empath” – kyseinen teos keikkuu kaoottisen hulluuden ja nerouden rajapinnalla, jossa harmoniset eteeriset kuorolaulut voivat muuttua hetkessä musiikilliseksi agression ilmaisuksi. Pidän kunnianhimoisesta yrityksestä tiivistää ihmisyksilön kokemusmaailma koko laajuudessaan yhdeksi teokseksi.

Nimeä muutama itseäsi eniten innoittanut taiteilija.
Salvador Dali, Max Ernst, Hieronymus Bosch, Robert Venosa ja Alex Grey – teiniaikoina surrealismi on vaikuttanut minuun suuresti. Uusimpia innoituksia ovat Dan Lam jonka veistosten väriyhdistelmiä ja viitteitä orgaanisen maailman muotokieleen ihailen. Zdzisław Beksiński, Allen Williams ja Wayne Barlowe ovat innoittajia taiteellisen tyylinsä ja teemojensa puolesta – kaikki edustavat tietynlaista fantasiakauhusurrealismia. Teosten tekninen toteutus on moitteetonta ja hieman kuvitustyylistä, ja teokset sisältävät hienovaraista eksistentialismia. Suomessa vaikuttavista taiteilijoista ovat innoittaneet viimeaikoina Naoji Ishiyama ja Tuomas Hallivuo, joiden kanssa olen työskennellyt Jyväskylässä samalla grafiikanpajalla. Molempien kautta olen saanut teknisiä ja sisällöllisiä oivalluksia omaan tekemiseeni. Ihailen erityisesti Tuomas Hallivuon teosten rohkeaa rehellisyyttä itselle ja uskallusta paljastaa oma mieli katsojalle ilman liiallista kaunistelua tai käsiteltävän aiheen kiertelyä.