Anitta Ruotsalainen: Taiteilijan leijona

Lokakuussa 2019 Anitta Ruotsalainen kertoo teoksestaan One of big five Trophies

Taidemaalarin leijona

Olen viime aikoina saanut tehdä luovaa työtäni verkkaisesti ilman sovittuja näyttelyaikoja. Olen osallistunut enemmän yhteisnäyttelyihin, kuin toteuttanut yksityisnäyttelyn. Kun mikään aikataulu ei ole määritellyt teosten syntymää, maalaukseni ovat päässeet yllättämään minut. Olen maalannut ja leikkinyt maalauksillani pohtimatta sen enempää tulevatko ne johonkin esille.

Nyt kun Taidemaalariliiton 90-vuotis juhlanäyttelyt pyörähtävät käyntiin eri paikkakunnilla paikallisten taiteilijaseurojen välityksellä, minuun iski pieni kauhu. Mitä olen maalannut? Minut ja teokseni ovat jyrytetty Porvoon Taiteilijaseuran näyttelyyn mukaan ja teokseni tulevat esille Taidehalliin. Voinko viedä näitä kevään ja kesän aikana syntyneitä töitä esille? Teoksia, jotka näyttävät sotkuisilta yrityksiltä, lapsellisilta töherryksiltä. Se, että näyttely on laaja yhteisnäyttely, on mahdollistanut, että yhden taiteilijan tuotannon ei tarvitse olla laaja. Olen siis sallinut itselleni poukkoilun erilaisten aiheiden ja leikkimielisten kokeilujen parissa. Kuljetuspäivän lähestyessä olen viikon ajan ollut lamaantunut. Enkö ole ajatellut mitään, miksi nuo maalaukset ovat tuon näköisiä? Rumia, ruhjeisia, elämään kulahtaneita outoja maailmoja. Oli siis pakko aloittaa tuijottaminen. Maalausten katsominen ja niiden läheisyydessä oleminen on työ, joka jäsentää maalauksen aikana tapahtunutta alitajuntaista prosessia. Luottamus omaan työhön ja työkaluun: omiin silmiin tavoittaa vähitellen myös sanallisen muodon. Eikä pelkästään sitä, vaan löydän maalauksistani punaisen langan ja sen mikä tekee niistä yhteenkuuluvia.

Olen alitajuntaisesti käsitellyt ajan ilmiöitä. En halua sanoa, että otan kantaa, koska en osoita ketään tai mitään maalauksella, tuon vain esille asioita, jotka ovat hyvinkin yleisessä keskustelussa tai koskettavat yksityisyyttä. Maalausta; One of big five Trophies aloittaessa en tiennyt, että siitä tulisi leijona. Oli vain vaaleaa ja keltaista eikä mitään esittävää. Sitten ykskaks syntyi leijona ja silmäni näkivät, että sille kuuluu laittaa korvakorut. Se oli tietoinen valinta. Sillä teolla halusin näkyväksi sen turhamaisuuden, mikä trofeemetsästyksessä tulee esille. Olen aiemminkin maalannut keltaisen leijonan. Silloin maalaus oli pieni, keskittynyt ja levollinen. Nyt leijonani on iso ja siinä istuu ulkopuolisuuden leima. Maalauksen ja siihen yhdistetyn tavaran liittäminen vie maalausta erilaiselle tasolle. Maalaus ottaa leikistä kiinni.

– Anitta Ruotsalainen